
Nuoret olivat näkyvästi esillä Vancouverissa kongressissa.
”Nuorista työntekijöistä pidettävä huolta”
Norjan Akademikerförbundetin pääsihteeri Astrid Tideman Sarland osallistui Unio Norwayn eli Confederation of Unions for Professionalsin edustajana maailman ammattiliittojen ITUCin yleiskokoukseen Kanadassa juhannuksen alla.
Määrätietoinen nuori ammattiyhdistysjohtaja sanoi itse liittyneensä ammattiliittoon alunperin siksi, että halusi olla mukana ja vaikuttaa työelämään kehittämiseen.
”Työelämän kysymykset koskevat kaikkia ihmisiä. Kun pystymme varmistamaan kunnon työolot, varmistamme samalla kunnollisen elämänlaadun kaikille”, hän miettii.
Myös vauraassa Norjassa keskustellaan ja arvioidaan maailmanlaajan talouskriisin vaikutuksia ihmisten elämään.
Henkilökohtaisesti Astrid Tideman Sarland seuraa erityisen huolestuneena kaikkialla kasvavia työttömyyslukuja. Heikentyvä työllisyystilanne vaikeuttaa varsinkin nuorten ihmisten työnsaantia, hän huomauttaa. Norjalaiset ovat hänen mukaansa kuitenkin todella onnekkaita työllistymisen suhteen, kun heidän asemaansa vertaa useimpien muiden maiden kansalaisten asemaan.
Pääsihteeri Sarlandille tärkeimpiin työelämän arvoihin kuuluu ihmisten yhdenvertainen kohtelu työelämässä ja myös se, että palkkatason ja pätevyyden tulisi kulkea käsi kädessä.
RITVA RASILA
(Toinen ITUCin maailmankongressi pidettiin 21. - 25.6.2010 Vancouverissa Kanadassa. Suomesta kaikki keskusjärjestöt olivat lähettäneet kokoukseen delegaationsa. Kirjoittaja osallistui kokoukseen STTK:n delegaatiossa.)
P.S. Tälläisissä tilaisuuksissa aina ihmetellään kirkollista ammattijärjestöä, mutta emme toki ole ainoita. Myös Vatikaanin työntekijät ovat järjestäytyneet ITUCiin kuuluvaan ammattiliittoonsa, Associazione Dipendenti Laici Vaticaniin.